Englanninspringerspanielit ovat lintukoiria, noutavia ja ylösajavia sellaisia. Eli ne  juoksevat ja jahtaavat linnun lentoon, jotta sen voi ampua ja sitten ne noutavat saaliin.

 

Humppa ei ole ollut suuresti linnuista kiinnostunut. Oravia se taas jahtaa mielellään. Kerran matkallamme koirakouluun näin edessäni muutaman kymmenen metrin päässä fasaanin ja kanin vierekkäin. Ne seisoivat pikku polulla aukean keskellä. Fasaani rääkäsi ja Humppakin huomasi kaksikon. Se selvästi kiinnostui niistä ja ajattelin, että kokeilempa kumpaa se ajaisi. Irrotin hihnan ja sanoin "tsä", tai jotain muuta, joka sai sen säntäämään elukoita kohti. Mutta puolessa matkassa se otti kurssin vasemmalle kääntyvälle polulle, joka vei koirakouluun! Eli se valitsi koulutuksen ja siellä saatavat namit jahdin sijaan... Siitä tapahtumasta on kohta kuusi vuotta. Senkin jälkeen Humppa on osoittanut yhtä laimeaa kiinnostusta fasaaneja kohtaan, eli juuri sitä tipulajia, jota sen käsittääkseni pitäisi jahtailla.

 

Tyyni on taas kerran toista maata. Se kohtasi ensimmäisen fasaaninsa noin kuukausi sitten kävellessämme lähellä eläintarhan urheilukenttää. Lintuja oli kaksi ja kaakattivat ja juoksentelivat meidät huomatessaan. Ja Tyyni huomasi ne. Se säntäsi niiden perään ja veti hihnassa minkä jaksoi. Se uikutti, kun se ei päässyt jahtaamaan niitä ja onnistui katkaisemaan pienen puun, kun hihna kiertyi puu-paran ympäri.

 

Muutama päivä sitten seisoin metsässä  puhuen kännykkääni toisessa kädessäni kolmen koiran hihnat. Koirien paras kaveri Tellu oli nimittäin hoidossa. Yhtäkkiä Tyyni ja Tellu tekivät pikku syöksyn maata kohti. Tyyni tuli pois syöksypaikalta muina tyttöinä viereeni seisomaan. Sen suusta tuli ruohoa ja rupesin tutkimaan, että oliko se löytänyt jotain. Ja lähemmällä tutkiskelulla selvisi, että suun ulkopuolella näkyi myös linnun siiven reunaa. Lopetin puhelun hätäisiin sanoihin "Tyynillä on lintu suussa". Suusta kuului myös piipitystä ja Tyyni näytti pitävän suuta varovasti kiinni. Avasin Tyynin leuat ja pikkulintulapsi se sieltä pulahti ulos, kipittäen ruohon suojaan. Siltä näkyi ihoa, mutta en tiedä oliko se vain märkä vai myös loukkaantunut. Ihan oikein päin se jäi siihen istumaan, hieman shokissa, veikkaan ma. Eipä siinä kummenpaa, poistuimme paikalla sydän läpättäen mahdollisimaan vähin äänin, jos emo vielä lintulapsensa hyväksyisi.