Humpan mahassa näkyi vihdoin pentuja, kolmannen astutuksen seurauksena. Aiemmin Humppa oli astutettu Mickellä, mutta Timon, eli Ideal Man vom Springer-Clan,  hoiti homman kotiin. Humpan maha kasvoi ja koira väsyi. 21.5. illalla poltot alkoivat ja seuraavana aamuna vein sen kasvattajalle synnyttämään. Jäin sinne odottelemaan, josko mitään tapahtuisi, mutta työt kutsuivat ennen tosi toimia. Se tuntui silloin harmilliselta, mutta myöhemmin katsottuna, se oli hyvä niin. Ensimmäinen pentu nimittäin syntyi kuolleena ja luulen, että  sen näkeminen olisi järkyttänyt minua. Se oli liian iso ja poltot eivät olleet tarpeeksi voimakkaat saamaan sitä ajoissa ulos. Se olisi ollut tan-merkkinen tyttö. Mutta sitten syntyi poika, sitten tyttö ja sitten vielä toinen tyttö. Ja tästä jälkimmäisestä tytöstä tuli meidän Tyynimme.

 

Humppa hoiti pentuja suurella antaumuksella. Se nuoli niitä niin innolla, että ne pyörivät pitkin pentulaatikkoa. Ja kun kävimme katsomassa synnytyksen jälkeisenä päivänä emoa pentuineen, niin aina niin minun perääni ollut koira oli toki mielissään nähdessään minut, mutta lähtiessämme ei malttanut jättää pentuja ja lähteä peräämme. Humppa oli löytänyt kutsumuksensa.

 

Kahdesta nartusta Tyyni valikoitui meille seuraavista syistä: se oli ihan saman näköinen kuin Humppa pentuna ja se oli hurjan villi. Kuulemma kasvattajan tullessa huoneeseen, se nousi kahdelle jalalle ja käveli vastaan pentulaatikossa.  Se myös tunnettiin nimellä kiukkuinen pentu, koska se tuli tosi kiukkuiseksi, jos se tipahti emän nisältä pois kesken ruoan. Meillä sillä olisi toinen koira seuranaan ja meillä oli myös eniten kokemusta koiran hoidosta ja kouluttamisesta. Ja onneksi niin, sillä sitä koulutusta Tyyni todella tarvitsee. Se on hurja villipeto!

 

Humppa tuli kotiin reilun viikon ennen Tyyniä. Humppa oli mukana Tyynin hakumatkalla ja voi sitä riemua, kun se näki Tyynin uudelleen! Aina niin rauhallinen Humppa ravaili sen ympäri ja teki syöksyjä pentua kohti, niin että Tyyni parka pelkäsi. Tilanteen rauhoituttua Tyynikin osoitti tunnistamisen merkkejä ja  tutki josko maitobaari olisi vielä auki. Turhaan, lappu oli jo pantu luukulle. Kotimatkan Tyyni ulvoi ja haukkui, eli yhteiselo lähti käyntiin täysin erilailla, kuin Humpan kanssa.

 

Pentuna Tyyni oli muutenkin äänekäs tyyppi. Kun sitä kantoi sylissä, se urisi hassuti koko ajan, harmistuneena siitä, ettei se päässyt maahan. Ensimmäisten viikkojen aikana tein kaikkeni, jotta Tyyni tajuasi nukkua yöllä. Se ei olisi millään malttanut. Yhä, nyt lähes vuoden ikäisenä, Tyyni tulee häiritsemään nukkujia säännöllisin väliajoin. Se yrittää nuolla naamaa ja heiluttaa häntäänsä seinää vasten niin, että naapurit varmaan ihmettelevät, miksi joku koputtelee aamu kuudelta heidän seinäänsä. Vesisuihkupullo onkin nykyään sänkyseauranani.  Sen ravistus riittää nykyään saamaan kohti tulevan Tyynin kääntämään suuntansa takaisin punkkaa päin. Humppakin on alennettu lattialle nukkumaan ja se on alistunut osaansa kiitettävästi. (Ottaen huomioon, että ensimmäiset viisi vuotta se nukkui sängyssä.)

 

Tyyni on erittäin kiinnostunut linnuista ja hajuista.  Kun Humppa kulkee lenkillä vieressä tai takana jolkotellen rauhallisesti, Tyyni sinkoilee nokka maassa meidän edellä. Ja bongailee lintuja, minkä ehtii. Tyyni on myös nopea, ketterä ja erittäin terhakka liikkeissään. Kellariin mennessä siinä ajassa, kun Humppa on ehtinyt ovestamme ulos, Tyyni on jo juossut rapussa portaat kolme kertaa ylös alas. 

 

Humpalla tuntuu olevan lehmän hermorakenne, sitä ei saa kovin helposti säpsähtämään. Tyyni taas reagoi kaikkeen mitä näkee ja kuulee mangustin tapaisella terhakkuudella. Ja haukkuu usein rapusta kuuluvia ääniä, vaikka on koko ikänsä asunut kerrostalossa.

 

Semmoinen on meidän Tyynimme. Villipeto ja iloinen ränttätänttä. Lännen nopein. 

Humppa-emo ja pennut, keskimmäisenä Tyyni.