1242594519_img-d41d8cd98f00b204e9800998eTänään Koirakoulumme Kallion koirakerho järjesti keväisen tempauksen. Olimme paikalla koko joukon voimin: minä, puolisko ja kaksi koiraa. Molemmat koiruudet osallistuivat temppurataan ja Humppa myös möllitokoon (=tottelevaisuus koulutuksen alokasluokan liikkeitä epävirallisesti kisattuna. Älkää kysykö mistä "mölli"-sana tulee...). 

 

Temppuradalla piti muun muassa pujotella tötteröiden välistä kantaen samalla perunaa lusikassa koira sivulla seuraten,  pujotella jalkapallo jalkojen välissä ja hyppiä itse muovikassissa koira vierellä seuraten. Niin ja syödä näkkärin pala, jomman kumman, omistajan tai koiran. Onneksi meillä molemmat eläimet hoitivat syömisen kiitettävällä nopeudella. Ja Humppa suoriutui radasta hienosti kolmanneksi. Tästä saatiin palkinnoksi pussi nameja ja lelupallo, joka näyttää räjähtäneeltä lankakerältä. Namit olivat kovasti Humpan mieleen ja se kävi kanteli pussia ylpeänä suussaan.

 

Möllitokossa Humppa ja minä tultiin neljänneksi. Yksi oma virhe oli, että alussa unohdin, että koiraa ei saa kehua liikkeen aikana kisoissa, joten se varmaan ainakin tiputti pisteitä. Humppa seurasi hieman laiskasti, kuten sillä on usein tapana.  Olisi pitänyt olla parempia nameja palkinnoksi. Ja liikkeestä maahan meno vaati kaksi käskyä. Kiva kuitenkin, kun pääsi kokeilemaan taitoja ja Humppakin sai toimintaa. Tyynin kanssa ei oltaisi vielä osattu kaikkia noita juttuja, niin siksi Humppa valikoitui kisakoiraksi. Tyynille  kaikki tapahtumaan kuulunut odottelu oli hyvää harjoitusta hengailusta, jolloin ei tehdä mitään. 


Alla Humppa esittelee palkintoaan ja yhdessä tytöt repivät toista palkintoa.1242594441_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1242594462_img-d41d8cd98f00b204e9800998e